Eilen illalla teimme suolaisen nälkäämme kotitekoisia kotzoneja, eli pizzataskuja, joihin tulee salaatti ja kastikkeet väliin. En oikein keksi mikä muu tällä pizzalla olisi nimityksenä, sillä calzone taas on pizzatasku, jossa täytteet ovat leivottu taikinan sisään ja paistettu sitten vähän niinkuin pasteija.
Tässä pizzataskuversiossa pizzapohja tehdään normaaliin tapaan ohueksi, täytetään ohuelti paseeratulla tomaattimurskalla, juustolla, ja lihalla, paistetaan ja sen jälkeen lisätään kylmät täytteet ja kastikkeet ja taitetaan vasta sitten.
Leivinjauheella tehtyä pohjaa ei tarvitse erikseen nostattaa, joten aikaa säästyy ja samalla herkkävatsaiset välttävät myös hiivataikinan sivuvaikutukset. ;)
Jos ei broileri säväytä, tuunaa oman makusi mukaan vaikka pepperonitasku.
Pizzatasku suomalaiseen makuun
Broileripizzatasku
2 isoaPohja:
- 2 dl kylmää vettä
- 0,5 tl suolaa
- 0,5 dl oliiviöljyä
- 0,5 tl leivinjauhetta
- n. 4 dl durumvehnäjauhoja
Täytteet:
- n. 1-1,5 dl paseerattua tomaattia
- 4 kpl valkosipulinkynsiä murskana
- n. 4 dl juustoraastetta
- sinihomejuustoa
- 200g broilerin sisäfilettä kypsänä (mausta pelkästään suolalla ja pippurilla).
- 2 tl oreganoa tai pizzamaustetta
Kylmät täytteet:
- jäävuorisalaattia
- tomaattia
- punasipulia
- ananaspaloja
- chilimajoneesia
Täytteeseen tulevat broilerit kannattaa paistaa ensimmäisenä pannulla ja maustaa suolalla ja pippurilla, jotta ne ehtivät hieman vetäytyä ja jäähtyä ennen täytteeksi menoa. Älä paista liian kuivaksi, sillä kuminen liha ei ole kivaa syödä. Mausta lopuksi suolalla ja mustapippurilla.
Taikina:
Mittaa taikinakulhoon kaikki aineet ja vaivaa taikina sekaisin ja jaa se kahteen osaan.Muotoile palleroista kahdelle pellille pizzapohjat.Käytä muotoilussa apuna jauhoja. Koita muovata mahdollisimman ohuet, niin taikina on helpompi taittaa kahtia valmiina. Jos sinulta löytyy pizzakivi, paista pizza ihmeessä siinä, mutta meillä mentiin tavallisella kiertoilmauunilla alalämmön turvin.
Kuumenna uuni n. 250 asteeseen. Jos uunistasi löytyy toiminto kiertoilmalla alalämmön kanssa, käytä sitä. Tällöin lämpötila voi olla jopa hieman alhaisempi n. 230 astetta.
Uunin kuumetessa täytä pizzat.
Mittaa reilu 1 dl paseerattua tomaattimurskaa astiaan johon on puristettu 4-6 kpl valkosipulin kynsiä.Levitä pohjien päälle n. 0,5 dl per pizza.
Seuraavaksi juustoraastetta, aurajuustoa ja kypsää broilerin sisäfilettä revittynä.
Paista mahdollisimman alhaalla uunissa n. 8 min. Uunin pitää olla todella kuuma ja pellin todella alhaalla, jotta pizza todellakin kypsyy nopeasti.
Nosta pelti uunista ja anna pizzan hengähtää hetki. Levitä toiselle puolelle pizzaa kylmät salaattitäytteet maun mukaan ja taita kahtia. Leikkaa veitsellä puoliksi ja nauti.
Tämä on mahtava viikonloppumättö!
Kotona tehty pizza on hyvää ja rakastan salaattia. Miksei tätä ole tullut tehtyä kotona aijemmin? :) Vaikka pizzeriassa onkin tullut näitä syötyä. Kiitos vinkistä, ehdottomasti kokeilen minäkin!
VastaaPoistaMe ollaan vanhimman pojan kanssa kovia syömään pizzaa. Aika usein tulee erilaisia pizzalättyjä väännettyä, täytyis varmaan se kohuttu ja kehuttu pizzakivikin hankkia. :D Ite tykkään just tästä salaattiversiosta, kun kaikki hyvä samassa paketissa. :)
PoistaKiitos reseptistä, vallan makoisaa oli! Pizzan makuna käytin perinteistä kinkku-aurajuusto-ananasta :)
VastaaPoistaKiva kuulla! :) Juu nämä "kotoisat" kombot ovat parhaita. :)
PoistaMitä chilimajoa käytit? :)
VastaaPoistaTaisi olla Auran chilimajoneesia. :)
PoistaTaisi olla Auran chilimajoneesia. :)
Poista