Voi että minä rakastan vanhoja reseptivihkoja!
Tuntuu kuin historia kuiskisi korviin ja jotain heräisi taas eloon, kun vaivaa lähes satavuotiaan reseptin mukaista taikinaa. Monet minulla olevasta vihon resepteistä on kirjoitettu 1920-luvulla, mikä on täällä Suomessa ollut modernismin aikaa.
Todella paljon mullistavia, mielenkiintoisia asioita tapahtunut noina vuosina vähän joka saralla.
Säädettiin monia tärkeitä lakia, mm. oppivelvollisuus-, sukunimi-, ja avioliittolaki ym. Tuolloin oli voimassa myös kieltolaki.
Populaariviihdettä ja muita huvituksia riitti talouskasvussa olevassa Suomessa, mutta onneksi hauskuutusten lomassa oli keretty myös rustailla reseptejä ylös.
Siitä olenkin kiitollinen että hyviä, toimivia reseptejä on säilynyt jäkipolville kokeiltavaksi.
Toinen kokeilu vanhasta reseptivihosta oli lähestyvän ensimmäisen adventin kunniaksi piparkakut.
Taikinaan tuli oikeaoppisesti pippuria, mikä korvaa nykyisin monesti käytetyn kardemumman.
Satsista tuli aika iso, joten jaoin sen valmiina kolmeen osaan ja pakastin kaksi pakkausta myöhempää varten. Piparkakuista tuli ihanan mureita ja teemme näitä varmasti joskus uudestaan.
36. Mureatpiparkakut
- 425 gr voita
- 425 gr sokeria
- 2 dl hyvää kermaa
- 2 dl siirappia
- 1 muna
- 1 kg vehnäjauhoja
- 2 tl hienoa kanelia
- 1 tl neilikoita (laitoin jauhettua)
- 1 tl inkivääriä
- hiukan maustepippuria (n. 0,5 tl jauhettuna)
- 4 tl soodaa
Siirappi ja mausteet kiehautetaan ja jäähdytetään.
Pehmyt voi ja sokeri hierotaan vaahdoksi, muna vaivataan joukkoon, samoin siirappi ja vatkattu kerma. Wiimeksi jauhot johon sooda on sotkettu.
Wiipuri 14/I 1929
Tuohon aikaan ei kauheasti jääkaappeja ollut tarjolla, eikä ohjeessa mainita säilytetäänkö taikinaa ennen leipomista viileässä, mutta itse annoin taikinan levätä seuraavaan päivään ja leivoin vasta sitten. Taikina on kyllä aika paksua, että leipominen onnistuu varmasti lyhyemmälläkin odottelulla.Pipareista kannattaa tehdä ohuita, jolloin taikinan rapeus pääsee hyvin esille. Paistamisesta ei tuohon aikaan ollut niin tarkkoja ohjeita, mutta itse paistoin 200 asteessa n. 5 min. Kannattaa olla lähellä uunia, sillä ottavat aika nopeasti väriä pintaan.
Käytin itse tummaa siirappia, mutta tähän käy varmasti hyvin myös vaalea.
Täytyykö taikinan levätä yön yli jääkaapissa?
VastaaPoistaKiitos hyvästä kysymyksestä, unohdin kokonaan mainita että taikinaa tosiaan kannattaa ainakin vuorokausi jääkaapissa, jolloin maku ja rakenne tekeytyvät. :)
PoistaLuulisin maustepippurin korvaavan neilikan, nehän muistuttavat maultaan toisiaan.
VastaaPoista