Vanhassa vara parempi


Minun täytyy tunnustaa, että en ole koskaan omistanut yleiskonetta. Vietimme viime viikolla lasten synttäreitä oikein urakalla, ja kakkuun täytyi vatkata voi-marenkikreemiä, joka ei varmasti käsipelillä olisi onnistunut mitenkään. Tästä syystä minulle iski pakottava tarve saada yleiskone nyt ja heti. Olenhan sellaisesta haaveillut jo vuosia, mutta koskaan en ole sellaista raaskinut ostaa. 

Uudet yleiskoneet ovat niin kalliita, että tähän pikaiseen tarpeeseen ajattelin kokeilla Facebookin mahtavia kirppissivustoja.
Ja niinpä meille muutti jokusen euroa maksanut retrokapistus - samanlainen mikä meillä oli lapsuuden kodissa! Äiti ja isä olivat sen kai saaneet häälahjaksi aikoinaan.

Hauskaa että näin jo hieman ikääntynyt rouvakin voi tuntea lapsekasta iloa, ostaessaan halvalla toimivan retrovempeleen, joka on yhtä vanha kuin uusi omistajansa. Hienoa oli myös, että mukana tuli kaikki tarpeelliset herkut, kuten lihamylly, blenderi, raastimet yms.

Koneraasua oli korjailtu kannesta teipillä, mutta onneksi osasin korjata sen kuntoon, ja teippejä ei enää tarvita. Pienimuotoinen puhdistusoperaatio vanhukselle ja tuumasta toimeen.
Hyvin onnistui kreemit ja kakku saatiin juhliin.

Eräs päivä päätimme kokeilla myös kuinka raastinterät toimivat käytännössä, ja niin syntyi maukas ja syksyinen kinkkukiusaus ripauksella punajuurta.



Kestävä retrokapistus.



Punainen kinkkukiusaus


  • 800 g perunaa suikaleina (jos haluat kuoretonta, varaa kuorellisia perunoita n. 1kg, sillä kuorittuna käyttöpaino on n. 800g)
  • 200 g punajuurta
  • 150-170 g sinihomejuustoa
  • n. 230 g savukinkkua
  • pippuria, suolaa
  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 dl laimeaa lihalientä


Suikaloi perunat esim. yleiskoneen terällä tai raasta käsin raastimella.
Käyttöpaino on n. 800 g joko kuorellista tai kuoretonta. Itse kokeilin tällä kertaa kuorien kera, mutta täytyy myöntää, että pidän kuorettomasta kiusauksesta enemmän.
Aja koneen läpi myös kuoritut punajuuret ja sipuli.
Jos raastat käsin, kannattaa sipuli kuutioida veitsellä.

Sekoita suikaleet sekaisin ja kaada voideltuun vuokaan puolet suikaleesta.
Ripottele pintaan suolaa ja pippuria ja kaada päälle kinkkusuikale.
Murustele puolet sinihomejuustosta kinkun päälle ja loput kulhossa olevaan juuresseokseen. 
Ripauta juuresseoksen puolikkaaseen myös mustapippuria ja hivenen suolaa. Huomioi sinihomejuuston suolaisuus.
Kaada tämä seos myös vuokaan ja kaada päälle kerma ja lihaliemi.
Paista 200 asteessa n. 45-60 min.

Itse pidän vuoan päällä alkuun foliota n. 30 min paistosta ja lopussa vasta hieman väriä pintaan ilman foliota. Näin kiusaus pysyy erityisen mehevänä.



Halloween-teemaiset lastensynttärit saivat kurpitsan mallisen kakun.

Vatkasi retrovanhus myös marengit hyvin. 

4 kommenttia

  1. Onpa kaunis väri tuossa kiusauksessa. Sinihomejuusto sopii varmasti siihen tosi kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu sinihomejuusto sopii kyllä laatikoihin hyvin, varsinkin punajuuren kanssa. :) Rakastan sitä juustoa kuumissa ruuissa, mutta kummasti se ei kylmänä uppoa mulle yhtään. :D

      Poista
  2. Nuo vanhat laitteet toimivat usein paremmin kuin uudet:) Ja mahtava noita.asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se! Vuosi vuodelta tehdään huonommin kestäviä tuotteita, että markkinatalous pysyisi kuosissa. Eniten ehkä ärsyttää lamput, jotka poksahtelee tämän tästä, vaikka oikeasti hehkulamputkin kestäisivät ihmisiän, jos kunnolla tehtäisiin! Ottaa tunteisiin. :D

      Poista