Monesti pasta keitetään erikseen ja lisätään ruokaan vasta loppuvaiheessa valmistusta. Näin ei kuitenkaan tarvitse tehdä, vaan erikseen keittämisen pystyy monesti oikomaan, lisäämällä pastan kastikkeen sekaan jo raakana. Pasta saa makua liemestä ja turhaa tiskiä ei synny.
Teen monesti one pot pastoja teräksisessä mehumaijan kattilaosassa. Se on laakea ja reunaa ei ole liikaa. Juuri sopiva siis tähän hommaan. Teräksinen kansi vain päälle ja koko komeus voi muhia liedellä tai uunissa kypsäksi. Mehumaijakin pääsee tällä tavoin hyödylliseen käyttöön kaikkina vuodenaikoina, eikä pölyty kaapinperukoilla.
Oma suosikki-bolognese syntyy hyppysellisestä pieneksi silputtua herkkusientä tai kantarellia ja kuutioitua paprikaa. Sieni antaa täyteläisyyttä ja kun se on pieninä paloina, ei lapsetkaan nyrpistele, vaan syövät mukisematta ruokansa.
Pihvitomaatit ovat olleet tänä vuonna hyvin mehukkaita ja paksukuorisia, joten ne on pystynyt kuorimaan ilman kuumassa vedessä käyttämistä suoraan sellaisenaan (kalttaus). Parhainta bolognese on, jos jaksaa nähdä pienen vaivan tomaattejen kalttaamisessa, mutta toki voi oikaista ja ostaa ne valmiiksi purkitettunakin.
One pot pasta bolognese
kahdelle ERITTÄIN nälkäiselle tai neljälle pienempi ruokaiselle
Tarvitset:
- 3 rkl rasvaa paistamiseen
- 300 g jauhelihaa
- 1 sipuli
- 4 kpl valkosipulinkynsiä
- 0,5 tl savupaprikajauhetta
- mustapippuria
- suolaa
- 50 g kantarelleja tai herkkusieniä
- 100 g paprikaa
- 400 g kaltattuja tomaatteja
- 4 dl lihalientä (tai vesi + lihaliemikuutio)
- 180 g (pätkä) spagettia
- oreganoa
- basilikaa
Lisäksi tarjoiluun:
- parmesan- tai tavallista kermajuustoa raasteena
Tee näin:
Kalttaa tomaatit. Jos kuori on tiukassa, tee ristiviilto pintaan ja kasta tomaatit muutamaksi sekunniksi kuumaan veteen. Upota sen jälkeen kylmään veteen hetkeksi. Näin kuoret irtoavat paremmin. Valitse mielummin lajikkeeksi pihvitomaatti, sillä ne ovat monesti pehmeämmän makuisia ja kuoret paksummat.
Kuutioi kuorettomat tomaatit ja nosta sivuun hetkeksi. SIlppua sienet ja laita nekin sivuun hetkeksi.
Ruskista jauheliha rasvassa sipulin kera ja mausta suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Lisää paiston loppuvaiheessa pieneksi silputut sienet. Purista joukkoon myös valkosipulit.
Lisää tomaatit, lihaliemi ja pasta. Anna hautua kannen alla n. 20 min muutaman kerran sekoitellen, kunnes pasta on kypsää.
Tarjoa esim. parmesanin tai tavallisen kermajuustoraasteen kera.
Nam!
VastaaPoista